Seuratoimijaesittely - Johanna Pasma

27.08.2019

Seuratoimijaesittely - Johanna Pasma

Viikonloppuna hienoja torjuntoja naisten turnauksessa esittänyt Johanna Pasma on myös yksi Kontion seuratoiminnan tukipilareista.

Johanna aloitti pelaamisen Kontion junioreissa vuonna 1993. Kaudella 1995 hänet valittiin piirijoukkueeseen ja hän esitti mainioita otteita piirien välisessä lopputurnauksessa Turussa. Junnuvuosien kohokohtiin kuuluu myös Nesteen sponsoroima Kontion C-tyttöjen Helsinki Cup reissu vuonna 1996.

Valmentamisen Johanna aloitti vuonna 1998 toimien kolme vuotta tyttöjoukkueen valmentajana. Paluun Kontion juniorivalmentajaksi hän teki vuonna 2012. Johanna oli useita vuosia mm. 04-syntyneiden tyttöjen valmentaja.

Johanna on ollut pitkään mukana myös Kontion naisten joukkueessa toimien pelaamisen ohella myös joukkueen valmentajana ja joukkueenjohtajana. Johanna on ollut merkittävässä roolissa rakennettaessa 04-tyttöjen polkua naisten joukkueeseen.

Kontion johtokunnan jäsen Johanna on ollut vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi hänet näkee usein kentän reunalla kannustamassa Kontion junioreissa pelaavia poikiaan Toivoa ja Niiloa. ⚽FB_IMG_1567360609162.jpg

30.11.2022Vuosikokous to 15.12.
13.11.2022Kari Niskala ja Tony Quinn kunniagalleriaan
13.11.2022Koko Kolarin Kontio -kirja!
12.11.2022Gaalassa palkittiin Kontion toimijoita
12.11.2022Kontion 90 v juhlagaalaa vietettiin lauantaina
09.11.2022Valmennuskoulutus käynnistyi Kolarissa
08.11.2022Naiset käynnistivät treenikauden
31.10.2022Naamiaisisa palkittin pelaajia
30.10.2022Kontion naamiaiset vietetty jälleen
12.10.2022Joukkuekuvat päättäjäisistä

Siirry arkistoon »