Kolarin Kontion historia

Perustaminen

Vuonna 1932 koontui joukko urheiluhenkisiä kolarilaisia miettimään, mitä tehtäisiin Kolarin seuratoiminnalle, joka eli 1930-luvulla lama-aikaa. Oli aika perustaa uusi seura. Voimistelu- ja urheiluseura Kolarin Kontion perustamiskokous pidettiin 4. joulukuuta 1932. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tullivartija Akseli M. Rajala. Alkujaan Kontio liitettiin Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon. Vielä tuolloin ajatus jalkapallojoukkueen perustamisesta tuntui mahdottomalta.

Perustamiskirjan sivut nähtävissä täällä.


Ensimmäiset vuosikymmenet

Seuran toiminta oli alusta lähtien hyvin aktiivista. Ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin 19.2. 1933. Neljä vuotta myöhemmin oli vuorossa ensimmäiset kansainväliset hiihtokilpailut. Kansainväliset pyöräkilpailut alkoivat myös vuonna 1937. Vuotta myöhemmin käynnistyivät porokilpailut. 1938 Kontio rakennutti talkootyönä Kolarin saareen oman seuratalon mutta saksalaiset polttivat sen 1943. Sodan jälkeen Kontio osti tontin Siukomellasta ja rakennutti uuden seuratalon. Seuratalossa oli mm. ravintola ja tanssisali. 1950-1960 -luvulla talossa esitettiin elokuvia ja pidettiin tansseja. Esiintymässä kävi mm. Reino Helismaa ja Tapio Rautavaara. Kiinteistö purettiin 1997.

Sodan jälkeen Kontio järjesti aktiivisesti hiihto- poro- ja yleisurheilukilpailuja. Vuonna 1960 käynnistyi myös poikien jääkiekkotoiminta. Myöhemmin Kontio jopa vuokrasi tontin Saarenputaalta ja rakenutti oman valaistun jääkiekkokaukalon.


Jalkapallosta seuran uusi nousu

Urheiluseura, jonka päätoimintamuodot ovat liittyneet perinteisiin suomalaisiin lajeihin kuten hiihtoon, koki usein vaikeuksia saada ymmärrystä alkaessaan palloilu-urheiluun. Vielä 60-luvulla jalkapallo oli suhteellisen outo urheiluväline kolarilaisille. Jalkapallotoiminnan käynnistymisessä isossa roolissa oli Partekin tehtaalle töihin tullut Eero Kyllönen, joka oli saanut jalkapallo-oppinsa Torniossa. Ensimmäinen miesten joukkueen kasattiin Saarenputaan ja Niesan palloilevista miehistä. Ensimmäisiin sarjaotteluihin Kontio sai vahvistuksia naapurikylän joukkueesta Sieppijärven Sisusta, jolla oli myös joukkue jo 60-luvulla. Pelikosketukset rajoittuivat rajasarjaan, jossa pelasi jokivarren alajuoksun joukkueita.


Mukaan Palloliiton sarjoihin

Rajasarja tarjosi tulevien vuosien palloilulle kullanarvoisen lähtökohdan, mutta kehittymisen kannalta välttämätöntä oli päästä SPL:n piirisarjaan. Niinpä vuonna 16.4.1969 Kontio liittyi Suomen palloliittoon. Jo vuonna 1970 nousu piirisarjasta IV-divisioonaan oli ollut lähellä, pistemäärä oli ollut sama kuin lohkovoittajalla. Piirisarjan voitto tapahtui sitten vuonna 1972 ja näin varmistettiin paikka IV-divisioonaan seuraavaksi vuodeksi.

1973 ensimmäisellä kaudella IV-divisioonassa Kontio sijoittui hienosti toiseksi kemijärviläisen IPP:n jälkeen. Joukkue keräsi 16:ta ottelusta 22 pistettä. Joukkueessa pelasivat Ahtiainen Jukka, Filppa Raimo, Haapasaari Jyrki, Jaako Mauri, Kemi Ahti, Koivuranta Antero, Koivuranta Esko, Koivuranta Hannu, Koivuranta Seppo, Kourilehto Ari, Laitinen Pekka, Pellikka Lauri, Peura Heikki, Pudas Esa, Pudas Veijo, Rundgren Seppo, Rundgren Simo ja Tiensuu Raimo. Kontio pelasi IV-divisioonassa vuoteen 1975 asti, jolloin oli edessä putoaminen takaisin piirisarjaan.

Heti seuraavana vuonna 1976 Kontio voitti piirisarjan vakuttavien otteiden jälkeen, kaataen mm. paikallisvastustajat Kolarin Työväen Urheilijat 7-0 ja Pasmajärven Pallon 10-0. Edessä oli jälleen nousu takaisin IV-divisioonaan. IV-divisioonaa Kontio pelasi vuodet 1977-1980.


Nousu Kolmoseen

Vuonna 1980 Kontio oli IV-divisioonan ykkönen Seppo Koivurannan voittaessa joukkueen sisäisen maalipörssin viidennen kerran peräkkäin. Seppo on edelleen Kontion kaikkien aikojen paras maalintekijä 134 maalilla. Ensimmäisellä kaudella III-divisioonassa Kontio sijouttui kahdeksanneksi. Kontion ensimmäisen maalin III-divisioonassa teki Lauri Pellikka 3. toukokuuta 1981 Jormuan Tarmoa vastaan pelatussa kotiottelussa.

1982 Kontio täytti 50 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi seuraan hankittiin vahvistus Englannin kolmosdivisioonassa pelaavasta Witton Albionista, Tony Quinn. Tony on monien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaita ellei jopa paras Kontiossa pelannut pelaaja. Parhaimmalla kaudella 1983 hän teki 18 maalia. Tony pelasi Kontio riveissä kaudet 1982-1984 tehden 40 maalia.

1985 Kolarin kunta valitsi Kontion ykkösjoukkueen Kolarin vuoden urheilijaksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun kyseinen palkinto annettiin joukkueelle.

III-divisioonaa Kontio pelasi kaudet 1981-1987.


Kiihkeät paikallispelit

Kauden 1987 jälkeen Kontio tippui IV-divisioonaan. Edessä oli mielenkiintoinen kausi, sillä nyt samassa sarjassa pelasi peräti kolme kolarilaista seuraa; Kolarin Kontio, Pasmajärven Pallo ja Sieppijärven Pallo. Näistä kolmesta Kontio pärjäsi parhaiten ollen sarjassa kolmas TP-47 noustessa III-divisioonaan. Kiihkeitä paikallispelejä ja täysiä katsomoita riitti vielä muutamalle kaudelle kunnes 1990 Kontio onnistui nousemaan takaisin III-divisioonaan kukistettuaan Paltamon Jyryn jatkokarsintaotteluissa yhteismaalein 9-4.

1980-luvun lopulla jalkapalloinnostus oli korkealla. 1987 Kontio perusti Karhukopla nimisen kakkosjoukkueen. Joukkueessa pelasi nuoria lupauksia, ykkösjoukkueesta lopettaneita sarjajyriä sekä muita innokkaita ei-niin-vakavasta pelaamisesta kiinnostuneita. Muutaman kauden jälkeen joukkueen toiminta kuitenkin loppui.


1990-2000 -luku

Seuran vahva juniorityö nosti vuosi toisensa jälkeen uusia pelaajia miesten joukkueeseen. Parhaimmillaan pelaajia oli niin paljon että Kontio perusti uudelleen kakkosjoukkueen, joka pelasi Ruotsin V-divisioonassa. Kaudet 1991-1996 Kontio pelasi III-divisioonassa. IV-dvisioonassa seura vietti kaudet 1997-1999 kunnes jälleen oli nousun vuoro. 2000-2006 joukkue pelasi III- ja 2007-2012 IV-divisioonaa. Kaudella 2013 Kontio sijoittui kovatasoisessa III-divisioonassa kahdeksanneksi säilyen sarjassa mutta ilmoitti ennen seuraavaa kautta luopuvansa sarjapaikasta pelaajapulaan vedoten. Kaudelle 2014 Kontio onnistui kuitenkin nipin napin kasaamaan riittävän pelaajaringin IV-divisioonaa varten.

Kaudelle 2015 Kolarin Kontio ja Pasmajärven Pallo päättivät yhdistää voimansa ja ilmoittautuivat Lapin neloseen yhteisjoukkueella PaPa/Kontio. Ensimmäisellä kaudella joukkue sijoittui sarjassa kolmanneksi. 2016 joukkue oli sarjassa kuudes. Yhteistyön viimeinen kausi oli 2017 jonka jälkeen miesten joukkueen toiminta loppui.

2020 oli seuralle hieno vuosi. Kolarin Kontio palkittiin tammikuussa Rovaniemellä järjestetyssä Lapin urheilugaalassa Vuoden lappilaisena urheiluseurana. Kaudella 2020 miesten joukkue teki pitkään odotetun paluun pelikentälle ja osallistui Pohjois-Suomen Vitoseen.