Miesten nihkeä esitys riitti 0-1 voittoon

29.08.2026

Kontion miehet hakivat tänään kolme pistettä Kittilästä kun joukkue kaatoi paikallisvastustaja KiPSin lukemin 0–1. Ottelun ainoasta maalista vastasi Joni Hellsten. 

Kontion peli oli tänään nihkeää eikä selkeää pallonhallintaa pystytty hyödyntämään riittävän tehokkaasti. KiPS puolusti sisukkaasti ja kotijoukkueen maalivahti piti joukkuettaan pelissä useilla huipputorjunnoilla torjuen muun muassa rangaistuspotkun.Kontio oli ottelussa kuitenkin selkeästi niskan päällä. Vaikka kittiläläiset saivat luotua muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen matkasivat kolme pistettä ansaitusti Kolariin.

Yksi päivän positiivisimmista asioista oli pelaajien runsas määrä. Tänään miehiä oli liikkeellä niin paljon etteivät kaikki edes mahtuneet kokoonpanoon. Miesten joukkueessa debyyttinsä tekivät paikkakunnalle muuttanut Jooseppi Paasonen sekä nuori Carlos Ratinen.

Voiton myötä Kontio jatkaa sarjassa toisella sijalla. Kausi huipentuu ensi sunnuntaina Kolarissa kun toisesta sijasta tiukasti kamppaileva KePS/2 saapuu vieraaksi.

Kontion tähdet

⭐ Joni Hellsten. Vikkeläkinttuinen Hellsten aiheutti jatkuvaa uhkaa vastustajan puolustukselle ja iski ottelun voittomaalin.

⭐⭐ Petteri Pellikka. Vahvaa pallollista peliä Pellikalta. Upeita pitkiä avauksia ja tarkkaa puolustamista.

⭐️⭐️⭐ Petri Ritatörmä. Jälleen vahva esitys Ritatörmältä. Dominoi keskikenttää pallovarmuudellaan ja kovuudellaan. Kapteeninnauha kädessä näyttää esimerkkiä muille.

miehet26kittila29.8.jpeg

11.09.2026Vielä pelejä riittää!
06.09.2026Miehet sarjakakkosia päätöspelin voitolla!
05.09.2026P15 keräsi täydet pisteet Torniosta
04.09.2026Viikonloppuna pelataan taas - Miesten kausi huipentuu
03.09.2026T9 harjoituspelissä Pajalassa
30.08.2026T13 joukkue tasapeliin syyskierroksen päätöksessä
30.08.2026P15 hienoon voittoon Oulussa
29.08.2026Miesten nihkeä esitys riitti 0-1 voittoon
23.08.2026T13 pelasi pirteästi keskuskentällä
23.08.2026P15 onnistui kotiyleisön edessä

Siirry arkistoon »