T13 pelasi hienot ottelut vierasreissulla

15.08.2026

Kontion T13 joukkueella oli tänään tuplapelipäivä. Tytöt kohtasivat ensin FC Raahen Raahessa ja paluumatkalla Oulussa OHF/turkoosi. Tyhjin käsin ei pitkältä matkalta tarvinnut palata sillä tytöt pelasivat kaksi hyvää ottelua.

Ensimmäisessä pelissä kevätkierroksella vielä Ykkösessä pelannu FC Raahe oli parempi 2-4 lukemin mutta toisesta ottelusta irtosi hieno 5-0 voitto. Päivän maalintekijöinä olivat upeassa vireessä ollut ja kolmesti osunut Anna Raatiniemi sekä Aava Kuru 2, Jade Räisänen ja Janna Uusimaa.

Joukkueen valmentaja Heidi Raatiniemi oli reissuun tyytyväinen:

Eka peli lähti sujumaan vartin pelin jälkeen ja syöttely alkoi kulkea. Maalintekopaikkoja oli lukemattomia. Eka maali tuli hienon hyökkäyksen päätteeksi. Anna pääsi pääsi maalivahdin torjunnan jälkeen laukomaan pallon takayläkulmaan. Toinen maali tuli pelin loppupuolella Jaden päästessä yksin läpi. Raahe oli fyysisesti ja taidollisesti kuitenkin parempi.

Ennen toista peliä vähän huoletti tyttöjen jaksaminen helteisen kelin ja jo pelatun pelin vuoksi. Tehtiin paljon vaihtoja ja tyttöjen syöttely sujui hienosti. Jokainen pelasi kovasti ja omien taitojen mukaan täysillä. Aavan vaparimaali oli hieno ja mahtava ko saatiin taas uusi maalintekijä listoille Jannan onnistuttua maalinteossa, kehui Raatiniemi.

Tytöt jatkavat pelejä jo heti huomenna kun kotikentällä vastaan asettuu OsPa

t1326raahe15.8.jpeg

11.09.2026Vielä pelejä riittää!
06.09.2026Miehet sarjakakkosia päätöspelin voitolla!
05.09.2026P15 keräsi täydet pisteet Torniosta
04.09.2026Viikonloppuna pelataan taas - Miesten kausi huipentuu
03.09.2026T9 harjoituspelissä Pajalassa
30.08.2026T13 joukkue tasapeliin syyskierroksen päätöksessä
30.08.2026P15 hienoon voittoon Oulussa
29.08.2026Miesten nihkeä esitys riitti 0-1 voittoon
23.08.2026T13 pelasi pirteästi keskuskentällä
23.08.2026P15 onnistui kotiyleisön edessä

Siirry arkistoon »