Veijo Pudas Kontion kunniagalleriaan

26.07.2022

Kontion Hall of Fame kasvoi viikonloppuna neljällä uudella jäsenellä. Seuran 90v-kakkutarjoilun ja onnitteluvastaanoton yhteydessä julkistettiin uudet valinnat ja kaarti on hieno.
Seitsemäntenä pelaajana Kontion kunniagalleriaan on nimetty Veijo Pudas.
Veijo pelasi 1960-luvulla Kontion riveissä Rajaliigassa ja 1970-luvulla Kontiossa seuran alkutaipaleella Palloliiton sarjoissa. Veijon pelipaikka oli keskikentällä, useimmiten laiturina. Pelaajana Veijo oli harkitseva ja rauhallinen sekä luotettava joukkuepelaaja.
Pelaamisen lisäksi Veijo on toiminut seuran puheenjohtajana ja sihteerinä ja ollut iso taustavaikuttaja. Veijon panos Kontion miesten joukkueen alkuvuosina oli merkittävä.
Veijolla oli myös iso rooli siinä että Pekka Laitinen tuli mukaan seuran toimintaan. Tarina kertoo, että Veijo, Esa Pudas ja Heikki Peura kävivät yhtenä syksyisenä iltana Pekan ovella asti pyytämässä Pekkaa mukaan, kun olivat kuulleet että jalkapallomies on muuttanut paikkakunnalle.
Veijo oli tärkeä henkilö myös nuoremmille, erityisesti Saarenputaan pojille. Veijon autolla käytiin usein pelaamassa junnupelejä. Peliuran lisäksi Veijo toimi pitkään myös tuomarina. Veijo palkittiin Kontio-pokaalilla vuonna 1996 vuosien arvokkaasta työstä seuran eteen. Hän oli ensimmäinen kyseisen palkinnon saanut.
Veijo on yksi kaikkien aikojen kontiolaisista. 💙 Onnea Veijolle!
Veijo_Pudas.jpeg
30.11.2022Vuosikokous to 15.12.
13.11.2022Kari Niskala ja Tony Quinn kunniagalleriaan
13.11.2022Koko Kolarin Kontio -kirja!
12.11.2022Gaalassa palkittiin Kontion toimijoita
12.11.2022Kontion 90 v juhlagaalaa vietettiin lauantaina
09.11.2022Valmennuskoulutus käynnistyi Kolarissa
08.11.2022Naiset käynnistivät treenikauden
31.10.2022Naamiaisisa palkittin pelaajia
30.10.2022Kontion naamiaiset vietetty jälleen
12.10.2022Joukkuekuvat päättäjäisistä

Siirry arkistoon »