Futsal Revontuli Cup Torniossa

21.11.2021

Junioreiden Revontuli Cup turnaussarja sai tälle talvelle merkittävän uudistuksen, kun mukaan kiertueeseen otettiin futsal-turnaukset. Näin mahdollistetaan ympärivuotinen pelaaminen ja saadaan lisämotivaatiota harjoitteluun. Nopeatempoinen ja vauhdikas futsal vaatii pelaajilta paljon ja tukee hyvin jalkapallon harjoittelua.

Ensimmäisen turnauksen sai kunnian järjestää Tornion Jalkapalloklubi. Mukana oli ToJKin lisäksi RoPS, FC Kemi, Tornion Pallo-47, Keminmaan Pallo sekä tietysti Kontio. Torniossa pelattiin pojat-10 ja -12 sarjat mutta myöhemmin mukaan tulee myös tyttöjen sarjat sekä nuorempien poikien.

Kontio oli turnauksessa mukana kahdella joukkueella. Molemmat joukkueet pelasivat hyvän turnauksen. Bussimatkalla vielä opeteltiin futsalin sääntöjä, pelipaikalle saavuttua ihasteltiin upeaa Putaan liikuntahallia ja ensimmäisissä peleissä haettiin hieman taktisia kuvioita mutta turnauksen lopulla peli oli jo todella hienon näköistä.

10-pojat kohtasivat ensimmäisessä ottelussa ToJKin, joka siirtyi nopeasti 3-0 johtoon. Pojat saivat kuitenkin pikkuhiljaa pelistä kiinni ja kavensivat ottelun Kalle Raskin kahdella maalilla . Kotijoukkue kuitenkin osui vielä kertaalleen ja vei voiton 4-2 lukemin. Kaksi muuta ottelua olivat huimia jännitysnäytelmiä. RoPSia vastaan pisteet jaettiin 2-2 lukemin ja TP-47:ää vastaan 1-1. Kontion maaleista vastasivat päivän kolmannen tehnyt Rask sekä Santeri Hyttinen ja Kasperi Satta.

12-pojat pelasivat myös kolme ottelua. Ensimmäisessä pelissä RoPS sininen vei pisteet lukemin 1-3 ja toisessa ToJK 0-3. Päivän viimeisessä ottelussa vastaan asettui RoPS valkoinen. Kontion joukkue aloitti vahvasti ja siirtyi 1-0 johtoon. RoPS tasoitti ottelun mutta hienon kuvion päätteeksi Kontio siirtyi taas johtoon. Rovaniemeläiset hakivat ottelun lopussa vimmatusti tasoitusta mutta uhrautuvaisesti pelannut Kontion joukkue ei taipunut vaan vei voiton 2-1 lukemin. Päivän maalintekijöinä kahdesti onnistunut Jan-Matias Anttila sekä Nuutti Laaksonen.

futsal_tornio_1.jpgfutsal_tornio_2.jpgfutsal_tornio_3.jpgfutsal_tornio_4.jpgfutsal_tornio_5.jpg

30.11.2022Vuosikokous to 15.12.
13.11.2022Kari Niskala ja Tony Quinn kunniagalleriaan
13.11.2022Koko Kolarin Kontio -kirja!
12.11.2022Gaalassa palkittiin Kontion toimijoita
12.11.2022Kontion 90 v juhlagaalaa vietettiin lauantaina
09.11.2022Valmennuskoulutus käynnistyi Kolarissa
08.11.2022Naiset käynnistivät treenikauden
31.10.2022Naamiaisisa palkittin pelaajia
30.10.2022Kontion naamiaiset vietetty jälleen
12.10.2022Joukkuekuvat päättäjäisistä

Siirry arkistoon »