Seuratoimijaesittely - Riku Vaattovaara

21.12.2019

Seuratoimijaesittely - Riku Vaattovaara

Seuraava seuratoimija on osoitus siitä, että aktiivinen seuratoimijuus ei katso ikää. Esittelyvuorossa on 15-vuotias Riku Vaattovaara.

Riku aloitti pelaamisen Kontion junioreissa 7-vuotiaana ja on pelannut siitä lähtien. Hän pelaa edelleen Kontion 04-pojissa.

Pelaamisen myötä syntyi varhain myös kiinnostus valmentamiseen. Riku valmentaa kolmatta vuotta Kontion 10-poikia. Hän on suorittanut Palloliiton D-tason valmennuskurssin vuonna 2018. Menneen kauden lopuksi Riku valittiin yhdessä Eetu Koivumaan ja Arttu Norrmanin kanssa Kontion vuoden valmentajiksi.

Pelaamisen ja valmentamisen ohella Riku nähdään usein kentällä myös pelinohjaajana tai tuomarina. Hän on suorittanut Palloliiton erotuomarikurssin.

Riku on älykäs pelaaja, jonka tarkkuus ja tunnollisuus välittyvät myös kentän ulkopuolelle. Hän on yksi seuran eniten talkoilevista. Oli kyse sitten lehdenjaosta, lumenpudotuksesta, makkaranpaistosta, kuusenhausta tai turnausjärjestelyistä, on Riku paikalla. Ja hän tekee työtä sydämestä. Rikun kaltaiset ahkerat toimijat ovat kullanarvoisia. ⚽FB_IMG_1578681462207.jpg

30.11.2022Vuosikokous to 15.12.
13.11.2022Kari Niskala ja Tony Quinn kunniagalleriaan
13.11.2022Koko Kolarin Kontio -kirja!
12.11.2022Gaalassa palkittiin Kontion toimijoita
12.11.2022Kontion 90 v juhlagaalaa vietettiin lauantaina
09.11.2022Valmennuskoulutus käynnistyi Kolarissa
08.11.2022Naiset käynnistivät treenikauden
31.10.2022Naamiaisisa palkittin pelaajia
30.10.2022Kontion naamiaiset vietetty jälleen
12.10.2022Joukkuekuvat päättäjäisistä

Siirry arkistoon »