Seuratoimijaesittely - Antti Pikkarainen

20.08.2019

Seuraavana esittelyvuorossa on Kiuruveden lahja kolarilaiselle jalkapallolle eli Antti Pikkarainen.

Antti aloitti jalkapallouran KiuPassa ja pelasi myös PK-37:ssä ennen perheen muuttoa syksyllä 1990 Kolarin Äkäsjokisuulle ja siirtymistä Kontion junioreihin. Junnujoukkueessa hän otti heti paikkansa tolppien välissä ja oli joukkueen kantavia hahmoja kuuden vuoden ajan. Ensimmäiset miesten joukkueen pelit Antti pelasi vuonna 1995. Samana vuonna hän sai parhaan junioripelaajan kiertopalkinnon.

Miesten joukkueessa Antti ehti pelata yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja pelejä kertyi kunnioitettavat 250 kappaletta. Vuonna 2004 Antti palkittiin Kontion miesten joukkueen parhaana pelaajana. Arvostetun Kontion Kontio -pystin eli palkinnon jonka joukkueen pelaajat itse valitsevat keskuudestaan Antti on voittanut kolmesti, vuosina 2005-2007.

Pelaamisen ohella Antti toimi pitkään myös miesten joukkueen valmentajana. Lisäksi hän on toiminut myös junnuvalmentajana ja kouluttanut Kontion juniorimaalivahteja. Antti on suorittanut Palloliiton D-valmennuskurssin ja vuonna 2018 hän sai Palloliiton hopeisen ansiomerkin vapaaehtoistyöstä seurassa.

Antti on lisäksi Kontion johtokunnan pitkäaikainen jäsen ja seuran varapuheenjohtaja. Kentän laidalla hänet nähdään tuomaroimassa pelejä sekä kannustamassa poikiaan Konstaa ja Marttia. Aina tarvittaessa Antti on myös valmis tuuraamaan valmentajia, kuten viime viikonloppuna Pellossa. Ja eiköhän hänet ensi kaudella saada jälleen yhden juniorijoukkueen valmentajaksi.. 😉 ⚽

FB_IMG_1566730749532.jpg

30.11.2022Vuosikokous to 15.12.
13.11.2022Kari Niskala ja Tony Quinn kunniagalleriaan
13.11.2022Koko Kolarin Kontio -kirja!
12.11.2022Gaalassa palkittiin Kontion toimijoita
12.11.2022Kontion 90 v juhlagaalaa vietettiin lauantaina
09.11.2022Valmennuskoulutus käynnistyi Kolarissa
08.11.2022Naiset käynnistivät treenikauden
31.10.2022Naamiaisisa palkittin pelaajia
30.10.2022Kontion naamiaiset vietetty jälleen
12.10.2022Joukkuekuvat päättäjäisistä

Siirry arkistoon »