Ihmiset ovat seuran tärkein voimavara

02.06.2019

Seuratoiminnassa pelaajat ovat aina pääosissa mutta on hyvä muistaa, että ilman tärkeää työtä taustalla tekeviä seuratoimijoita, toiminnan järjestäminen ei olisi mahdollista. Siksi Kontio haluaa nyt nostaa heitä esiin ja aloittaa seuratoimijaesittelyt. Ja kukapa olisikaan parempi seuratoimijaesittelyjen aloituskohde kuin todellinen Kontio-legenda Tuomo "Chelsea-mies" Norrman joka on ollut mukana seurassa jo 40 vuoden ajan.

Tuomo aloitti pelaamisen vuonna 1979 B-junioreissa. Kontion miesten joukkueessa hän ehti pelata kaksikymmentä vuotta. Nuoruusvuosinaan Tuomo tunnettiin nopeakinttuisena kärkimiehenä mutta kokemuksen kertyessä pelipaikka valui pikkuhiljaa kentällä alemmas laitapuolustajaksi asti. Peliura miesten joukkueessa päättyi komeasti shampanjapullon poksautukseen Pellon keskuskentällä syksyllä 1999 Kontion noustua III-divisioonaan. Maaleja miesten joukkueessa syntyi 46 ja sillä hän on kaikkien aikojen maalipörssin sijalla 10.

Pallon pelaaminen ei suinkaan päättynyt tähän vaan Tuomo on ollut tuttu näky Kolarin jalkapallopuulaakissa, jonka kaikkien aikojen pistepörssin ykkönen hän on edelleen. 308 ottelussa syntyi 153 maalia ja 155 syöttöä. Tuomo on myös kiertänyt turnauksia PaPan ikämiesjoukkueessa ja on edelleen vakiovieras Kontion harrastepallovuorolla.

Junioreiden valmentamisen Tuomo aloitti 1980-luvun puolivälissä ja hän on toiminut myös miesten joukkueen pelaaja-valmentajana. Tällä hetkellä Tuomo on 06-tyttöjen valmentaja sekä joukkueenjohtaja. Kontion tyttöjen pelien lisäksi reissaa hän ahkerasti Veera-tyttönsä FB_IMG_1559475571968.jpgkanssa Santa Claus junioreiden peleissä. Tuomo on suorittanut Palloliiton B-valmennuskoulutuksen. Kun valmennuskursseista keskustellaan, muistaa Tuomo aina mainita olleensa samalla kurssilla Keith "Keke" Armstrongin kanssa.

Peliuran päätyttyä Tuomo on myös toiminut erotuomarina ja puhaltelee pelejä edelleenkin. Seuran johtokunnassa hän on ollut jo yli 30 vuotta. Palloliiton kultaisen ansiomerkin hän sai vuonna 2012. Seuran talkoissa Tuomo on myös tuttu näky. Aina kun apua tarvitaan, Tuomo on paikalla. ⚽

30.11.2022Vuosikokous to 15.12.
13.11.2022Kari Niskala ja Tony Quinn kunniagalleriaan
13.11.2022Koko Kolarin Kontio -kirja!
12.11.2022Gaalassa palkittiin Kontion toimijoita
12.11.2022Kontion 90 v juhlagaalaa vietettiin lauantaina
09.11.2022Valmennuskoulutus käynnistyi Kolarissa
08.11.2022Naiset käynnistivät treenikauden
31.10.2022Naamiaisisa palkittin pelaajia
30.10.2022Kontion naamiaiset vietetty jälleen
12.10.2022Joukkuekuvat päättäjäisistä

Siirry arkistoon »